Aivoödeema
Member
Paskapuheet sikseen, ulkokasvatuskausi on virallisesti alkanut. 
Kaikki alkoi Suomi - Ruotsi pelin aikana. Jääkiekko ei ole suuresti minua kiinnostanut joten ei ollut vaikea päätös lähteä istuttamaan kasveja pimeällä pelin aikana, kun 90% tuulipukukansasta katsoo peliä ja on todennäköisesti liian kännissä kytätäkseen naapureita tai HUUmerikollisia!
Spotteja oli kolme jotka jakautuivat kuumottavuusasteen mukaan. Huonokuntoisimmat pääsivät lähelle asutusauletta läheiselle niitylle pajukon suojaan, paraskuntoisimmat järven ääreen ja neutraali ja huonovointisin kuumottavalle maatilasaarelle.
Ensimmäiset kolme istutettiin asutusalueen läheisyyteen. Ensimmäinen joka osui käteen "aluepussistani" oli Tarja eli numero 7. Avasin mattoveitsellä tarjan maitopurkin sivun auki välillä naamioituen kuumottuneena lähistön autoja ja kuunnellen ympäristöä.
Tajusin, että olin mokannut kun multakokkare hajosi kolmeen osaan ja olin tyytyväinen, etten päättänytkään ajaa parhaiden kasvien alueelle ja istuttaa parasta kasvia ensimmäisenä.
Naamiointiin käytin noin 15minuuttia ja kun olin tyytyväinen otin kenttälapioni ja suuntasin kaivamaan kuoppaa seuraavalle onnettomalle kasville joka oli Mannerheim eli numero 3.
Hymyilytti hieman kaivaa mannerheimille poteroa...
Kuopan kaivettuani lähdin kävelemään tyytyväisenä kohti viime istutuspaikkaa muistaen hetken varoa istumasta Tarjan päälle. Ajattelin sitten siinä kuinka hyvä idea oli tulla jääkiekkopelin aikana kaivamaan kuoppaa. Otin mannerheimin käteeni ja mustin etten varonut Tarjaa. Niinhän siinä perkele sitten kävi että koko helvetin niityltä olin astunut JUURI siihen kohtaan mihin olin Tarjan istuttanut. 
En viitsi vielä kuopata Tarjaa kuolleeksi, jospa se siittä tokenisi. 
Rytin istuttaminen sujui rutiinilla kun mannerheimia istuttaessani leikkasin lecasoraa sisältävän pohjan irti maitopurkista ja annoin kasvin valua "tuubin" läpi.
Kuvia en ottanut kuumottuneena näistä kolmesta. Paikalle eksyi myös siili joka tuhinallaan melkein laittoi minut paskomaan housuuni.
Ajoin sitten järvenrannalle ja otin peräkontista järvipussin joka sisälsi Ahtisaaren, Kalevan&Urhon ja Koiviston. Näille kasveille olin aikaisemmin päivällä luovuttanut pari litraa vitrsaa heidän turvaksi, koska alueella esiintyy paljon murhapolttoihin ja raiskauksiin syyllistyneitä jänöjusseja jotka murhaisivat ja raiskaisivat kaikki hampputaimet.
Parhaat geenit omaavat yksilöt pääsivät tämän keitaan juureen. Parhain heistä tulisi kantamaan siemeniä syksyllä mikäli tuulipukukansa ei ole ehättänyt ensin.
Maaperä oli mielestäni täydellistä. Hiekkapitoista ilmavaa lehtimetsämaata joka ei ollut lainkaan kokkareista. Ympärillä nokkosia joka kertoi typpipitoisuuksista. Nokkosten keskelle istutin Kaleva&Urho maitopurkissa eläneet huonetoverit paikallisten sammakoiden laulaessa taustalla läheisessä ojassa.
(Kuva otettu ennen naamiointia (Huomaa virtsapullo))
Alunperin minun oli tarkoitus istuttaa yksi kasveista järven niemennokkaan jossa se saisi nähdä auringon nousun ja laskun täydelliseltä paikalta. Väliin oli kuitenkin noussut suo ja kumisaappaani eivät pitäneetkään vettä niin hyvin kuin olin luullut...
Päädyin istuttamaan Koiviston ja Ahtisaaren samankaltaiselle paikalle kuin Kalevan ja Urhon ihan kivenheiton päähän toisistaan.
Koivisto ja kusipullo naamioinnin välissä.
Ahtisaari, metsän ylpeys ja kaunein kukka. Tätä kaivaessani en voinut välttyä ajatukselta, että suomi voitti pelin kun paikalliset känniääliöt alkoivat laulaa järven saarella de kliiterinkiä, mikä lie onkaan.
Viimeiset kasvit olivat Ståhlberg, Paasikivi ja Kekkonen.
Paasikiven oli tarkoitus vahtia paikallista jokea pieneltä lähes puuttomalta saarelta joen keskeltä, mutta kumisaappaiden reijän ansiosta pääsi nauttimaan yhteiselosta Kekkosen vierellä. Maa oli erittäin vetistä ja ensimmäinen paikka mihin olin kaivamassa kuoppaa oli kuin suota. Myös peltomyyrät olivat tehneet pesän sen päälle ja yksi alkoi huutamaan (tai pikemminkin vinkaisi) kuopan vieressä ensin hieman liikutellen kuollutta heinää. Tiesin biologian tunnilta näiden perkeleiden syövän juuria ja taimia joten halusin murhata hänet tuotapikaa vihantunteissani. Terävä kenttälapio teki neljä tarkkaa iskua vingunnan suuntaan todennäköisesti tappaen tämän massamurhaajan. Toivottavasti oli ainoa.
Päätin siirtyä hieman kauemmaksi paikasta ja kaivaa samaan hengenvetoon verekkäiset kuopat Paasikivelle ja Kekkoselle.
Kekkonen
Paasikivi
Maa ei ollut hirveän hyvää, mutta typpipitoista. Kosteata ja kokkareista. Ympärillä oli käsittämättömästi nokkosia ja niiden paleltuneet lehdet tuoksuivat metsässä.
Viimeinen joka pääsi Suomineidon rinnalle asumaan oli Ståhlberg, tuo perkele joka oli lopettanut lähes kaiken kasvun ja oli selvästi jäljessä muita. Hänen paikkansa sijaitsi pellon vierellä pienen saarensisäisen joen rannalla. Kuvittelin sen olevan hyvä paikka "unohtaa" herra Ståhlberg. Pienen kasvunsa ansiosta hänellä ei olisi mitään asiaa elävien kirjoon. Vieressä oli myös tuoreet Hirven jäljet joka oli ylittänyt joen parin metrin päässä Ståhlbergin kodista. Uskon että sama hirvi tulee syömään vielä Ståhlbergin ellen anna armon käydä oikeudesta ja lorauttaa kuset hänen vierelleen. Aika näyttää.
Kaikkien kasvien paikat on valittu siten että he saavat nousevan auringon säteitä ja laskevan. Myös epäsuorasti keskipäivän aurinkoa puiden välistä. Kaikki sijaitsevat myös lähellä vesistöä.
Otetaan vielä tarinan lopuksi katsaus mistä sitä oikeen ollaan lähdetty.
Rannikko kuittaa.
Kaikki alkoi Suomi - Ruotsi pelin aikana. Jääkiekko ei ole suuresti minua kiinnostanut joten ei ollut vaikea päätös lähteä istuttamaan kasveja pimeällä pelin aikana, kun 90% tuulipukukansasta katsoo peliä ja on todennäköisesti liian kännissä kytätäkseen naapureita tai HUUmerikollisia!
Spotteja oli kolme jotka jakautuivat kuumottavuusasteen mukaan. Huonokuntoisimmat pääsivät lähelle asutusauletta läheiselle niitylle pajukon suojaan, paraskuntoisimmat järven ääreen ja neutraali ja huonovointisin kuumottavalle maatilasaarelle.
Ensimmäiset kolme istutettiin asutusalueen läheisyyteen. Ensimmäinen joka osui käteen "aluepussistani" oli Tarja eli numero 7. Avasin mattoveitsellä tarjan maitopurkin sivun auki välillä naamioituen kuumottuneena lähistön autoja ja kuunnellen ympäristöä.
Tajusin, että olin mokannut kun multakokkare hajosi kolmeen osaan ja olin tyytyväinen, etten päättänytkään ajaa parhaiden kasvien alueelle ja istuttaa parasta kasvia ensimmäisenä.
Naamiointiin käytin noin 15minuuttia ja kun olin tyytyväinen otin kenttälapioni ja suuntasin kaivamaan kuoppaa seuraavalle onnettomalle kasville joka oli Mannerheim eli numero 3.Hymyilytti hieman kaivaa mannerheimille poteroa...
Kuopan kaivettuani lähdin kävelemään tyytyväisenä kohti viime istutuspaikkaa muistaen hetken varoa istumasta Tarjan päälle. Ajattelin sitten siinä kuinka hyvä idea oli tulla jääkiekkopelin aikana kaivamaan kuoppaa. Otin mannerheimin käteeni ja mustin etten varonut Tarjaa. Niinhän siinä perkele sitten kävi että koko helvetin niityltä olin astunut JUURI siihen kohtaan mihin olin Tarjan istuttanut. En viitsi vielä kuopata Tarjaa kuolleeksi, jospa se siittä tokenisi. Rytin istuttaminen sujui rutiinilla kun mannerheimia istuttaessani leikkasin lecasoraa sisältävän pohjan irti maitopurkista ja annoin kasvin valua "tuubin" läpi.
Kuvia en ottanut kuumottuneena näistä kolmesta. Paikalle eksyi myös siili joka tuhinallaan melkein laittoi minut paskomaan housuuni.
Ajoin sitten järvenrannalle ja otin peräkontista järvipussin joka sisälsi Ahtisaaren, Kalevan&Urhon ja Koiviston. Näille kasveille olin aikaisemmin päivällä luovuttanut pari litraa vitrsaa heidän turvaksi, koska alueella esiintyy paljon murhapolttoihin ja raiskauksiin syyllistyneitä jänöjusseja jotka murhaisivat ja raiskaisivat kaikki hampputaimet.
Parhaat geenit omaavat yksilöt pääsivät tämän keitaan juureen. Parhain heistä tulisi kantamaan siemeniä syksyllä mikäli tuulipukukansa ei ole ehättänyt ensin.
Maaperä oli mielestäni täydellistä. Hiekkapitoista ilmavaa lehtimetsämaata joka ei ollut lainkaan kokkareista. Ympärillä nokkosia joka kertoi typpipitoisuuksista. Nokkosten keskelle istutin Kaleva&Urho maitopurkissa eläneet huonetoverit paikallisten sammakoiden laulaessa taustalla läheisessä ojassa.
(Kuva otettu ennen naamiointia (Huomaa virtsapullo))Alunperin minun oli tarkoitus istuttaa yksi kasveista järven niemennokkaan jossa se saisi nähdä auringon nousun ja laskun täydelliseltä paikalta. Väliin oli kuitenkin noussut suo ja kumisaappaani eivät pitäneetkään vettä niin hyvin kuin olin luullut...
Päädyin istuttamaan Koiviston ja Ahtisaaren samankaltaiselle paikalle kuin Kalevan ja Urhon ihan kivenheiton päähän toisistaan.
Koivisto ja kusipullo naamioinnin välissä.
Ahtisaari, metsän ylpeys ja kaunein kukka. Tätä kaivaessani en voinut välttyä ajatukselta, että suomi voitti pelin kun paikalliset känniääliöt alkoivat laulaa järven saarella de kliiterinkiä, mikä lie onkaan.Viimeiset kasvit olivat Ståhlberg, Paasikivi ja Kekkonen.
Paasikiven oli tarkoitus vahtia paikallista jokea pieneltä lähes puuttomalta saarelta joen keskeltä, mutta kumisaappaiden reijän ansiosta pääsi nauttimaan yhteiselosta Kekkosen vierellä. Maa oli erittäin vetistä ja ensimmäinen paikka mihin olin kaivamassa kuoppaa oli kuin suota. Myös peltomyyrät olivat tehneet pesän sen päälle ja yksi alkoi huutamaan (tai pikemminkin vinkaisi) kuopan vieressä ensin hieman liikutellen kuollutta heinää. Tiesin biologian tunnilta näiden perkeleiden syövän juuria ja taimia joten halusin murhata hänet tuotapikaa vihantunteissani. Terävä kenttälapio teki neljä tarkkaa iskua vingunnan suuntaan todennäköisesti tappaen tämän massamurhaajan. Toivottavasti oli ainoa.
Päätin siirtyä hieman kauemmaksi paikasta ja kaivaa samaan hengenvetoon verekkäiset kuopat Paasikivelle ja Kekkoselle.
Kekkonen
PaasikiviMaa ei ollut hirveän hyvää, mutta typpipitoista. Kosteata ja kokkareista. Ympärillä oli käsittämättömästi nokkosia ja niiden paleltuneet lehdet tuoksuivat metsässä.
Viimeinen joka pääsi Suomineidon rinnalle asumaan oli Ståhlberg, tuo perkele joka oli lopettanut lähes kaiken kasvun ja oli selvästi jäljessä muita. Hänen paikkansa sijaitsi pellon vierellä pienen saarensisäisen joen rannalla. Kuvittelin sen olevan hyvä paikka "unohtaa" herra Ståhlberg. Pienen kasvunsa ansiosta hänellä ei olisi mitään asiaa elävien kirjoon. Vieressä oli myös tuoreet Hirven jäljet joka oli ylittänyt joen parin metrin päässä Ståhlbergin kodista. Uskon että sama hirvi tulee syömään vielä Ståhlbergin ellen anna armon käydä oikeudesta ja lorauttaa kuset hänen vierelleen. Aika näyttää.
Kaikkien kasvien paikat on valittu siten että he saavat nousevan auringon säteitä ja laskevan. Myös epäsuorasti keskipäivän aurinkoa puiden välistä. Kaikki sijaitsevat myös lähellä vesistöä.
Otetaan vielä tarinan lopuksi katsaus mistä sitä oikeen ollaan lähdetty.
Rannikko kuittaa.
Toivotaan säiden kääntyvän lämpimään päin koko maassa. itl:n sivuilta paljastuu, että yöllä on taas ollut reilusti pakkasta joten kyllä tässä vähän hermoilee neitien puolesta, lähtevät vielä aika pieninä ulos (3-5 nodea).
Ei hyvältä näytä omatkaan setit. Sääennustukset voisivat lupailla vähän lämpimämpiä öitä. 
